lauantai 10. heinäkuuta 2010

Mustialan WT

Ensimmäinen "oikea" koe oli vuorossa 8.7 SNJ:n leirin yhteydessä järjestetyssä WT-kokeessa Mustialassa. Päivä oli kammottavan kuuma, sinänsä hyvä sillä jännittämisen sijaan joutui jatkuvasti keskittymään koiran vilvoittamiseen :)
Ryhmämme aloitti markkeerausrasteilta; ensimmäinen metsänreunaan tullut heitto nousi melko hyvin ja palautui nätisti, 15p. Seuraava heitto tulikin metsäkielekkeeltä pellolle, ja valitettavasti Vaivan markkeeraus jäi lyhyeksi, ja se jäi myös alueella voimakkaasti kiinni edellisten heittojen hajuihin enkä saanut ohjattua taaemmas, 0p. Lounaan jälkeen siirryttiin sitten ohjaushommiin; ensin vuorossa seuraaminen kytkemättömänä ja lähihaku pellonreunaan laukauksella, 19p. Viimeisellä rastilla linja laukauksella, jonka tyttönen teki erittäin tyylikkäästi, mutta harmillisesti ote damista oli (sekä omasta että tuomarin mielestä) huono, pisteitä kuitenkin 19.

Kaiken kaikkiaan päivä meni erittäin hyvin, koira oli rauhallinen ja rento, mutta syttyi helteestä huolimatta aina työntekoon. Seuraavaksi sitten LabradoriDerbyyn elokuussa!